Kympin päivät

Tässä mitä mainioin valikoima kiroja, joiden hinnaksi olemme laittaneet tasan kymmenen euroa kappaleelta. Listalla on lukemista kaikenikäisille ja hieman myös puuhaa pienemmille. Hartauskirjoja, lahjakirjoja, Lasten Raamattuja tarra- ja tehtäväkirjoja sekä muutama puinen palapeli.

Tutustu listaan ja klikkaa kuvan alla olevaa nimeä niin pääset tekemään ostoksia. Hinnat tulevat oikeiksi kun kirjoitat koodi kohtaan Kymppi.
Valitse laskutus ja täytä tarvittavat tiedot niin lopputulos on kaikille mieluinen.

Joka_paiva_Jumalan_kammenella

Pastori Juha Vähäsarjan hartauskirja tarjoaa turvallisen, Jumalan suuruutta ja armoa korostavan hiljentymishetken vuoden jokaiselle päivälle. Lukija saa ihmetellä Jumalan pelastavan armon ihmettä. Suurinta on sovituksen evankeliumi, joka kuuluu kaikille. Mikään ei jää ihmisen varaan, kaikki on Jumalan kämmenellä.

Uudistetulla kannella oleva Joka päivä Jumalan kämmenellä on yksi suosituimpia suomalaisia hartauskirjoja, sillä kirjasta otettiin vuonna 2020 jo 11. painos!

Joka päivä Jumalan kämmenellä

Joka_paiva_armon_suojassa

Juha Vähäsarjan rukouskirja, jossa on rukous vuoden jokaiselle päivälle. Joka päivä armon suojassa -kirjan suosiosta kertoo se, että helmikuussa 2021 ilmestyvä ion jo kirjan viides painos!

Teos jatkaa hartauskirjan Joka päivä Jumalan kämmenellä teemoja: ihmisen levollisuutta ja turvallisuutta Jumalan väkevällä ja suurella kämmenellä.

Joka päivä armon suojassa

Jumalan_haltuun

Jan-Erik Lindqvist, jonka kaikki tuntevat nimellä Pastori, on kirjoittanut teoksen, jota hän ei halua kutsua hartauskirjaksi vaan mieluummin puheeksi. Kaikkea muutakin juhlallista Pastori haluaa välttää, siksi hänen sanansa ovat ihmisenkokoisia, vaikka Jumalasta ja uskosta on puhe. Koruttomasti, vailla mahtipontisuutta Pastorin sanat kuljettavat lukijan pyhän äärelle, joka ilmenee meidän kaikkien arkipäivässä. 

Kirjoitukset perustuvat Jan-Erik Lindqvistin radiossa esittämiin kiitettyihin aamuhartauksi

Jumalan haltuun

Jumalan_puoleen

Piispa Jorma Laulajan tekstissä valo ja kirkkaus kuuluvat alusta loppuun Jumalaan ja uskoon. Jeesus herätettiin kuolleista ”Isän kirkkauden voimalla”. Sama kirkkaus ja voima olivat läsnä maailman luomisessa, Kristuksessa ja siinä, kun ihminen uskoo. Jumalan sytyttämä valo ei sammu. Hän luo kerran uudet taivaat ja uuden maan. Silloin, vasta silloin, koittaa sanomaton kirkkaus.

Jumalan puoleen

9789522305756

Mitä jos heräisit eräänä aamuna ja tietäisit, että se on elämäsi viimeinen päivä? Niin tapahtui ristin ryövärille, joka kuoli muutaman metrin päässä Jeesuksesta. Kuinka pääsin taivaaseen? on ryövärin kertomushänen omin sanoin, kun hän katsoo taivaasta siihen päivään, joka
muutti hänen kohtalonsa ikuisiksi ajoiksi. Hän kertoo myös uskosta, joka voi muuttaa myös sinun elämäsi.

Kuinka pääsin taivaaseen?

Mannaa_Jumalan_lapsille

Teos sisältää Lutherin kirjoituksista koottuja mietelmiä vuoden jokaiseksi päiväksi.

“Me olemme siis kaikki samanarvoisia
Jumalan edessä. Tosin lahjat ovat erilaiset,
mutta nekin kaikki ovat häneltä.
Teoksen merkittävyydestä kertoo, että tämä on jo 21. painos. Taitto on uusittu.

Mannaa Jumalan lapsille

Matkamiehen_rukouskirja

Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Kun hoidamme velvollisuuksiamme, huolehdimme läheisistämme tai etsimme elämämme tarkoitusta, kaikessa tässä meitä auttaa Jumalan läsnäolon tunteminen ja rukous. Tämä kirja on niille, jotka eivät aina halua rukoilla omin sanoin vaan tahtovat yhtyä sanoihin, joilla toisetkin ovat lähestyneet Jumalaa. Matkamiehen rukouskirja sisältää rukouksia Raamatusta nykypäivään. Iso, selkeä tekstityyppi.

Matkamiehen rukouskirja

Ohjaa_sydameni_rauhan_tielle

Päivittäinen annos Jumalan Sanaa pitää henkemme elä- vänä. Raamatun mukaan ihminen muodostuu ruumiista, sielusta ja hengestä. Henki on koko olemuksemme kaik- kein sisin, ja sieltä elämä virtaa sieluumme ja ruumiiseem- me. Siksi haluamme ravita henkeämme päivittäin Jumalan Sanalla. Tämä kirja sisältää hartauden vuoden jokaiseksi päiväksi. Lukija voisi hartauden luettuaan astua elämäs- sään turvallisesti taas yhden askeleen eteenpäin ja tuntea Jumalan iankaikkisten sanojen tuoman rauhan.

Ohjaa sydämeni rauhan tielle

Turvallisesti_Sinun

Laulajan ytimekkäät tekstit ovat perinteisiä hartauksia, joihin liittyy sisältöä tukeva Raamatun kohta. Aiheet kulkevat elämän tärkeissä asioissa: vastuussa, vallassa, synnissä, elämän suunnassa ja Jumalan Sanassa. Lukija voi viettää hartauskirjan avulla oman hartaushetken joka viikko tai kääntyä kirjan puoleen aina kaivatessaan vahvistavaa sanaa. Edellinen emerituspiispa Jorma Laulajan hartauskirja Tämän päivän matka on päässyt jo kolmanteen painokseen asti.

Turvallisesti Sinun

Aurinkovoimaa

Hanna Ekolan tekstit vahvistuvat vuosi vuodelta: ihmiselämän haurauden ymmärtämisestä nousee voima ja taito iloita tästä päivästä. Aurinkoenergiaa uhkuvat kuvat ja runoilijan oivaltavat tekstit kietoutuvat yhteen teoksessa, joka virkistää mieltä ja vahvistaa sydäntä.

Aurinkovoimaa

Elamankaarella_kaikki

Tähän kirjaan mahtuu ihmisen koko kaari syntymästä kuolemaan. Mutta jokaisen polku on omanlaisensa tällä matkalla. Ehkä tekstit herättävät lukijassa hyviä muistoja omalta polulta tai rohkaisevat ottamaan askelia uuteen suuntaan Luojan hyvän käden suojassa. Maarit Miettiselle riimimuoto on luontaista, ja ilmavat tekstit puhuttelevat lukijaa. Perinteiseen riimimuotoon yhdistyy moderni kuvitus: Miettinen leikkaa saksilla suoraan kartongista sekä abst- rakteja että esittäviä kuvia. Pelkistetty kuvamaailma ja rytmikäs teksti luovat jännittävän yhdistelmän, joka mieleen pitkäksi aikaa.
Pyhtääläiseltä Maarit Miettiseltä on ilmestynyt aiemmin kolme lastenkirjaa.

Elämänkaarella kaikki

Elavaa_vetta

Risto Kormilainen on armoitettu kynänkäyttäjä, jonka tekstit vievät lähelle ja kauas: ne saavat katsomaan tähän hetkeen, itseen ja samalla jonnekin kauas, ikuisuuteen. Tämän kirjan teksteissä puhutaan niin tatuoinnista kun taideteoksista, jään kairaamisesta ja läheisen menetyksestä: kaikissa niissä on Jumala läsnä lohduttaen ja toivoa antaen. 

Risto Kormilainen on Suomussalmen kirkkoherra ja Kajaanin rovastikunnan lääninrovasti. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia hartauskirjallisuudesta runouteen.

Elävää vettä

Et_ole_yksin

Teos sisältää lyhyitä tekstejä, jotka saavat syvyytensä omakohtaisista kokemuksista. Kirjan hartaustekstit ovat syntyneet vähitellen kirjoittajan vaimon muiston äärellä. Siksi ne ovat erityisen koskettavia ja lohduttavia, ne jakavat yhteistä kokemusta. Suru on läsnä kaikkien elämässä, mutta jakamalla surun koemme pääsevämme lähemmäs toista ihmistä. Kirja on lohduttava lahja lähimmäiselle, joka on surun sylissä.

Et ole yksin

9789516186040

Sukupolvesta toiseen luettu pieni hartauskirja on koottu Henrik Aadolf Appelbergin muistiinpanoista ja merkinnöistä. Hartauskirjoitukset ovat selkeää, yksinkertaista julistusta Jumalan armosta. Ne tarjoavat virkistävää ja lohduttavaa evankeliumia väsyneelle, arjen huolien kanssa kamppailevalle ihmiselle. Raamattu ja Lutherin kirjoitukset olivat
Appelberille rakkainta luettavaa. 
Kookas ja selkeä fontti.

Lepoa ja lohdutusta

Muukalaisten_kotielama

Muukalaisten kotielämä on yksi luetuimmista hartauskirjoistamme. Sitä on painettu suomeksi yhteensä 162 000 kappaletta sadan vuoden aikana. Rukouskirjan kirjoittaja on tunnettu viime vuosisadalla elänyt pappi Johannes Bäck (1850-1901).

Kirjan voima on sydämellisessä välittömyydessä. Aivan tavallinen ihminen on löytänyt ja löytää yhä näiden yksinkertaisten rukousten kautta tien Jumalan eteen.

Muukalaisten kotielämä

Riemuvoitto

Lutherin sitaatteja on koottu tähän kirjaan vahvistamaan ja hoitamaan lukijaa. Tekstit kertovat Lutherin uskonkäsityksen ilosta ja armosta, evankeliumista loistavasta valosta. Tekstejä kuvittavat upeat neliväriset luontokuvat, jotka saavat katselijan viipymään sivuilla. Tekstit ovat lyhyitä ja suurella fontilla, jotta iäkkäämpikin pystyy nauttimaan tekstejä hengen ravinnoksi.

Riemuvoitto

Taivaan_tiella

Taivaan tiellä -hartauskirja ilmestyy Pyhän kolminaisuuden päivänä 7.kesäkuuta. Kirjan hartaudet olen kirjoittanut kevään aikana mielessäni kaikki, joita levottomuus tämän ajan vuoksi vaivaa. 

Juuri nyt, aikana, jolloin koko maailma on pois raiteiltaan yhtäkkisen pandemian vuoksi, tarvitsemme Jumalan ja lähimmäisten rakkautta ja uskoa Jumalaan, jolla on voima ja valta maailman kohtaloon. Uskon, että tekstini tuovat sinulle lohtua ja toivoa.

Kirjaan sisältyy 31 tekstiä. Ne voit lukea yksin tai ääneen yhdessä läheistesi kanssa. Voit myös muistaa kirjalla lähimmäistäsi, jonka tiedät sitä tarvitsevan. Meille kaikille antaa voimaa, kun muistamme, että Jumala meitä rakastaa.

Taivaan tiellä

Uskon_siemenia

Ville Auvisen uudessa kirjassa on hartaus vuoden jokaiselle päivälle. Lohdulliset ja hoitavat tekstit valavat rohkeutta ja iloa uuteen päivään. Jokaiselle päivälle valittu raamatunkohta ja siihen liittyvä teksti sopivat sekä omaksi hiljentymishetkeksi että yhteiseksi hartaudeksi. Uskon siemenet kasvavat vahvaksi ja turvalliseksi varmuudeksi Jumalan läsnäolosta, joka päivä.

Uskon siemeniä

Muistikirja__Iloksi_ja_inspiraatioksi

Hanna Ekolan Muistikirja. Valoksi ja voimaksi oli menestys, ja nyt kun se on kirjoitettu täyteen, lukijat ja kirjoittajat ovat kyselleet uutta muistikirjaa. Tässä se siis on!

Tuttuun tapaan jokaisella aukeamalla on Hannan teksti. Kirjaa voi käyttää päiväkirjana, muistikirjana tai omien runojen luonnoskirjana. 
Voit ammentaa energiaa päivittäin Hannan voimalauseista.

Muistikirja. Iloksi ja inspiraatioksi

9789522305312

Martti Lutherin 1517 julkaisemat teesit kuuluvat reformaation keskeisiin dokumentteihin. Näin alkaa yksi kuuluisimmista uskonnollisista kirjoituksista: 
Tämä teos on yksi niistä kirjoista, joka on suuresti vaikuttanut siihen, miten länsimainen kulttuuri on muotoutunut. 
Teoksessa on kirkkohistorian professorin Kaarlo Arffmanin johdanto, ja suomennoksen on tarkistanut Jyväskylän yliopiston latinanopettaja ja tietokirjailija Juha Tahvanainen.

95 teesin selitys

Iankaikkinen_kesainen_nurmi

Joskus on hetkiä, että luottamuksemme ei ole vahvimmillaan ja epäily ja pelko vaivaavat. Iankaikkinen kesäinen nurmi sisältää Raamatun vahvistavia sanoja, jotka valavat uskoa ja luottamusta Jumalan huolenpitoon ja rakkauteen. 

Kirjan nostalgiset, lempeän kauniit kuvat tukevat kirjan sanomaa ja ilostuttavat mieltä. Ihastuttava kirja, jonka avulla voit antaa ilon ja rauhan hetkiä lähimmäisellesi. Kirjan toimittaja Minea Metsälähde on koonnut monia kristillisiä teoksia.

Iankaikkinen kesäinen nurmi

Jalokivikokoelma

Jalokivikokoelma sisältää Martti Lutherin kirjoituksista koottuja katkelmia vuoden joka päiväksi. Kirja ilmestyi ensi kerran 1908, eikä se vuosikymmenten saatossa ole menettänyt arvoaan, päinvastoin.

Nykylukijallekkin kirjan tekstit ovat kuin säihkyviä jalokiviä, jotka heijastelevat Jumalan armahtavan rakkauden valoa. Teemu Haataja on varovasti muokannut tekstivalikoimaa ja sen kieltä vastaamaan paremmin aikamme tarpeita.

JALOKIVIKOKOELMA

Mina_olen_teidan_kanssanne_2

Tämä ensimmäistä kertaa suomeksi ilmestyvä teos on jatkoa saman tekijän kirjalle Minä olen teidän kanssanne. Bo Giertz, ateistista kristityksi kääntynyt Göteborgin emerituspiispa kertoo syyn kaksoisteoksensa synnylle: “Itse aloitin kerran aivan alusta, ilman että oikeastaan tiesin mitään kristillisestä uskosta. Siitä alkoi elämän pituinen, jatkuvasti yhtä kiehtova tutkimusmatka. Olen kirjoittanut tätä kirjaa toivoen, että se ehkä voisi auttaa jotakuta lukijaa pääsemään samalle tielle. Sitä ei tarvitse koskaan katua.”

Minä olen teidän kanssanne 2

Otan_osaa_suruusi

Läheisen ihmisen kuolema on elämän syvimpiä ja voimakkaimpia kokemuksia. Siksi surun läpikäymiseen tarvitaan paljon tilaa ja paljon aikaa. Surun kohtaamisessa auttavat sanat, jotka kumpuavat toisen omasta kokemuksesta. Jokaisen suru on omanlaisensa, mutta saman kokeneen vierellä kulkijan ajatukset voivat auttaa ymmärtämään omaa suruaan.

Hanna Ekolan kirjoista lukijat ovat usein löytäneet sanat, joilla sanoittaa oman surunsa. Otan osaa suruusi -kirjasta on meneillään jo neljäs painos, mikä kertoo, että se on koskettanut monen tunteita.

Otan osaa suruusi

Sano_suruasi_rakkaudeksi

Sano suruasi rakkaudeksi on kirja sille, jota suru on koskettanut. Hanna Ekolan suruaiheiset runot ja ajatelmat sanoittavat syvällisesti ja omakohtaisesti läheisen menettämiseen liittyvää surun matkaa -kaipausta, ikävää, uuden suunnan etsimistä ja myös niitä surun tummia hetkiä, joille on usein vaikea löytää sanoja. Hanna Ekolan teksteissä surun ja ikävän rinnalla kulkevat toivo ja lohdutus. Uskon, toivon ja rakkauden parantavassa sylissä suru voi ajan myötä muuttua voimavaraksi. Lopulta surussa on aina kysymys rakkaudesta. Suret, koska olet rakastanut. Siksi saat tänään sanoa suruasi rakkaudeksi.

Sano suruasi rakkaudeksi

Sanoja_surusta_ja_toivosta

Tämä kirja on kirjoitettu kulkemaan rinnalla surussa lohduttaen ja toivoa tuoden. Tekstejä täydentävät lainaukset psalmeista, joissa ilmenee myötäelävä käsitys surusta ja toivosta ja lohdullinen muistutus siitä, että Jumalan rakkaus ja huolenpito kohdistuvat myös surevaan. Ihmisellä on lupa surra ja olla surussaan rakastettu. 

Sanoja surusta ja toivosta

9789516185265

Uskon ABC on kulunut lukijoiden käsissä vuosikymmenten ajan. Monenlaisen uskonnollisen tarjonnan kirjoissa se on entistä ajankohtaisempi.Kirja tarjoaa selkeän esityksen luterilaisen kirkkomme uskosta. Kysymykset Jumalan olemassaolosta, elämän tarkoituksesta, pelastuksesta ja kuoleman jälkeisestä elämästä saavat Raamattuun pohjaavat vastaukset. 6., uudistettu painos.

Uskon ABC

Aikaa_Utossa

Eija ja Seppo Nurmio muuttivat Suomen eteläisimmälle asutulle saarelle, Utölle. Utö oli kuin aikatasku, jossa aika virtasi hitaammin ja tasaisemmin. Vuosista Utössä syntyi tämä kirja, jossa Eijan Nurmion teksti ja Seppo Nurmion kuvat rakentavat levollisen kokonaisuuden. Jotain kirjan levollisuudesta tarttuu lukijaankin ja ajatuksen siemen siitä, että elää voi toisinkin, jää itämään.

Aikaa Utössä

9789522306012

Niin kuin eskot ja kaikki muutkin tietävät, maailma muuttuu. Ja isovanhempana oleminen sen mukana. Mitä isovanhemmalta vaaditaan ja mitä isovanhempi itse haluaisi antaa; kohtaavatko toiveet? Pitääkö vaativasta työurasta eläkkeelle selvinneen opetella sen seitsemät ruokavaliot ja muistaa vaihtuvien uusioperhekuvioiden ajankohtiaset kiemurat? Riittääkö lapsenlapselle lämmin syli ja tarinat siitä, millaista ennen oli, vain pitääkö isovanhemman hankkia uusimmat sovellukset ja pelit ja vehkeet, jotta lapsen aika sujuisi rattoisasti? Kenen ehdoilla isovanhempien luona ollaan? Entä jos lapsenlapset viedään erotilanteessa sen seitsemän meren taakse ja osoitetta ei kerrota?

Ääni isovanhemmille

Korhonen_kuka_

Tule lukumatkalle taivaan ja maan välille, kuumailmapallojen värikkääseen ja seikkailurikkaaseen maailmaan. Mutta kuka on Korhonen?
Tässä kirjassa kerrotaan tarinaa miehestä, jonka elämään sisältyy monia huikeita tarinoita. Sattumusten, tai kuten Ilkka itse uskoo, johdatuksen kautta vilkas ja energinen nuorukainen aloitti sairaalalaitteiden myyntityön.
Tapahtumat ja paikat seuraavat kirjassa toisiaan niin nopeasti, ettei hitaampi
tahdo perässä pysyä. Ilkka on onnellinen perheestään ja saamastaan kristillisestä perinnöstä, jotka kantavat elämää. Ratkaisevaa ei siis ole mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se, että Jumala armahtaa. Room 9:16

Korhonen kuka?

Kosketti_poskea_pehmea_siipi

Monella suomalaisella on henkilökohtaisia kokemuksia enkeleistä: enkelit ovat vaikuttaneet tavalla tai toisella heidän elämäänsä. Usein enkelit ovat lohduttaneet surussa tai pelastaneet vaarasta. Tässä kauniiseen asuun puetussa kirjassa suomalaiset kertovat, miten enkelit ovat olleet heidän elämässään läsnä. Kertomuksia kuvittavat herkät enkelikuvat. Nina Ramstadiuksen on forssalainen kirjoittaja, jonka aikaisempi kirja Enkeli lensi ohi samasta aiheesta oli menestys.

Kosketti poskea pehmeä siipi

Leskenlehti

Leskenlehti kertoo siitä, kun rakas on poissa. Elämä jatkuu sen jälkeen, mutta niin kovin toisenlaisena. Ilon voi löytää uudestaan, mutta pois lähtenyt on aina elämässä läsnä.

Monipuolisen taiteilijan Hanna Ekolan voimakkaan herkät sanat puristuvat omista kokemuksista mutta kertovat tunteista, jotka ovat kaikille yhteisiä. Ekolan tekstit kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi, ihmistä ja elämää ymmärtäväksi viisaudeksi, joita lukiessa tuntee itsekin näkevänsä enemmän.
Kirjassa on ihastuttava nelivärikuvitus.

Leskenlehti

9789522305299

Millaista nykyään on olla keski-ikäinen nainen? Millaisiin muotteihin vanhenevaa ja vanhaa naista yritetään puristaa? Saako vanhalla olla oma elämä vai onko hän lapsenlapsien tai muiden sukulaislasten ilmainen hoitaja? Puhutaanko vanhasta naisesta yksinäisenä naisena vai seniorisinkkuna? Nykyisten keski-ikäisten ja vanhempien ihmisten nuoruus oli aivan toisenlaista kuin heidän vanhemmillaan. Se näkyy myös vanhuudessa. Vai näkyykö? Onko luutuneet käsitykset vanhuudesta mahdollista muuttaa? Näihin, ja moniin muihin kysymyksiin Maire Soiluva etsii humoristisella tyylillään vastausta. Tämän kirjan jokainen nainen, joka vanhenee, haluaa lukea kukkeimman nuoruuden jälkeen.

Mistä virastosta lupa?

Omaan_tahtiin

Kirja on tarkoitettu sinulle, joka mietit elämäsi suuntaa. Sinulle, josta joskus tuntuu, että nyt en enää jaksa. Sinulle, jonka mielessä sinkoilevat kysymykset ilman vastauksia. Tai sinulle, jolla vastaukset ovat jo selkeinä mielessä. Sinulle, joka haluat 
oppia tuntemaan itseäsi paremmin, syvemmin. Sinulle joka kaipaat itsemyötätuntoa, ymmärrystä, tunnetta siitä, että sinä riität. Kirja on tarkoitettu sinulle, joka haluat tukea toisia itseymmärryksen polulla. Sinulle, joka haluat vahvistaa, kannustaa, oivalluttaa toisia löytämään vastauksia omasta itsestään, omasta arjesta, omista teoista, ajatuksista, valinnoista. Apuvälineeksi itsereflektioon, kehityskeskusteluun, arkipäivän haasteiden ratkaisemiseen. Ajatusten virittäjäksi vuoden jokaiseen koulupäivään. Arjen vahvistukseksi niihin hetkiin, joissa sitä tarvitset. Kirjasta on iloa myös sinulle, joka tunnet, tiedät, hallitset arjen ja sen mukanaan tuomat haasteet.

Omaan tahtiin

9789522306265

Läheisen kuolema on asia, jonka jokainen kohtaa elämänsä varrella. Suru on kokemus, joka vavahduttaa ihmistä perustuksiaan myöten. Omaa surua on hyvä tutkia ja käydä läpi, mitä menetti, kun menetti läheisensä. Tämän kirjan avulla läheisensä menettänyt voi muistella pois mennyttä, kirjata muistoja ja miettiä, millainen ihminen toinen oli. 

Täytettävän osion lisäksi kirja sisältää Hanna Ekolan johdannon sekä lohduttavia tekstejä. Läheisen menetyksestä selviää, kunhan kohtaa surunsa. Elämä jatkuu, vaikka erilaisena kuin ennen. Läheinen elää läpi elämän muistoissa, ja muistot voivat toimia tukena ja elämän vahvuutena.

Surulla on rakkauden siivet

Ilo_lehahti_oksalle_visertamaan

Suositun tekijäkaksikon uusimman kirjan sivuilla seikkailevat linnut – pääasiassa pikkulinnut ja varikset, mutta muutama muukin lintumaailman edustaja lennähtänyt mukaan.Höyhenpukuiset ystävämme avaavat nokkansa ja kertovat aja- tuksiaan Sana Mustosen avustuksella. Linnut ripottelevat viisauden jyviä ja ajatuksia maailmanmenosta ja ilon olemuksesta.Ulla Kauhanen on taidemaalari, joka on pitänyt lukuisia näyt- telyitä ja jonka useat maalaukset ovat päätyneet kirjojen sivuille.Sana Mustonen on sanoittaja ja sanailoittelija, jonka viistot ajatukset osuvat ytimekkäästä maaliinsa.

Ilo lehahti oksalle visertämään

Nokka_auki_ja_siivet_levalleen

Pöllöä on pidetty viisauden symbolina, mutta kun nämä pöllöt ovat saaneet inhimillisen roolin, on viisaus niistä kaukana. Sana Mustosen oivaltavat tekstit ihmisenä olemisesta naurattavat, ja Ulla Kauhasen pöllömaalaukset kiehtovat ilmeikkyydellään.
Yleisön pyynnöstä uusintapainos suositusta kirjasta!

Nokka auki ja siivet levälleen

Onneksi_olet_

Hanna Ekolan ihastuttava teos hehkuu iloa ja värejä. Se muistuttaa, kuinka tärkeitä me olemme toisillemme ja että kukaan ei yksin jaksa. On tärkeää muistaa sanoa se toisille, ja tämän kirjan avulla se onnistuu. 
Sopii lahjaksi merkkipäivän sankarille, tai muuten vain kertomaan, kuinka rakas toinen on.
Upea nelivärikuvitus.
Hanna Ekola on tunnettu kirjailija, laulun tekijä ja artisti.

Onneksi olet!

Sinulle

Sinulle-kirjassa seikkailee salaperäisesti hymyilevä pieni enkeli. Koska enkeli on niin pieni, se näkee maailman yksityiskohtaisen tarkasti. Enkelillä on asiaa juuri Sinulle. Lähde mukaan katsomaan, mitä se haluaa kertoa. Sinulle. Häkellyttävän kauniit kuvat mikrokosmoksesta ja puhuttelevat tekstit muodostavat yhdessä herkän, mutta voimakkaan taideteoksen, joka vaikuttaa lukijaansa unohtumattomasti.

Valokuvaaja Heli Kolhon ja runoilija Tuula Turusen esikoisteos Siivellä on myynyt jo useita tuhansia kappaleita. Kirjan sanoma on koskettanut syvästi lukijoitaan. Myös tekijäparin uudessa kirjassa enkelit ovat läsnä.

Sinulle

Ystava_on_kultaakin_kalliimpi

Tähän kirjaan on hyvä laittaa talteen läheisten, sukulaisten ja ystävien merkkipäivät, josta ne löytyvät vuosi toisensa jälkeen samasta paikasta. Kirjasta löytyy myös tekstejä, joita voi kirjoittaa vaikka onnittelukorttiin. Tekstit ovat sekä tämän päivän runoilijoilta sekä myös vanhemmilta. 

Kirja on niin kaunis, että se on mukava antaa lahjaksi vaikka sukulaiselle, joka unohtaa aina kaikki merkkipäivät!

Ystävä on kultaakin kalliimpi

Paivasta_paivaan

Raamatun tapahtumat tulevat tutuiksi perheen yhteisessä lukuhetkessä, jota kiehtovat kuvat elävöittävät. Todella kauniissa teoksessa on 365 raamatunkertomusta, joissa viite aina kyseessä olevaan raamatunkohtaan. Vuoden jokaiselle päivälle on myös oma rukouksensa. Kirjan lopussa on kattava temaattinen hakemisto.

Päivästä päivään

Martti_Lutherin_satuja

Valikoima Lutherin ja Melanchtonin satuja ja vertauksia. Vaikka kertomukset ova vuosisatojen takaa tuntuvat ne yhä tuoreilta. Niiden sisältämä elämänviisaus ei vanhene.
Aikoinaan Luther sanoi tästä kirjasta: “Antaakseni esimerkkejä näiden satujen oikeaan käyttöön, kehotan perheen isää kokoamaan iltaisin perheensä pöydän ääreen, lukemaan siinä sadun ääneen ja kyselemään vaimolta, lapsilta ja palveluskunnalta, mitä mikin satu merkitsee. Siinä oppivat ja kehittyvät kaikki! Tällä tavoin luettakoon perheessä näitä satuja, että jokainen perheen jäsen saisi niistä opetusta ja neuvoja.”

Martti Lutherin satuja

Lasten_oma_Raamattu

Tässä iloisesti kuvitetussa lastenraamatussa on 38 kertomusta Vanhasta testamentista ja 35 kertomusta Uudesta testamentista. Jokaisessa kertomuksessa viitataan kyseiseen kohtaan Raamatussa. Kuvituksen heleät värit ja hauskat yksityiskohdat luovat lapselle turvallisen kehyksen kuunnella kertomuksia, jotka tuovat esiin ihmisen paikan Jumalan lapsena. Kirjan alussa on paikka omistukselle.

Lasten oma Raamattu

Mustikansininen__hunajankeltainen

Tämän kirjan kanssa on mukava opetella, mitkä asiat ovatkaan sinisiä, keltaisia, punaisia… 
Kirjassa esiintyy esineitä, eläimiä ja kasveja tomaatista paloautoon, vesimelonista dinosaurukseen. Iloinen ja hyväntuulinen kirja, jonka tukevat pahvisivut kestävät käyttöä. Suurilla aukeamilla avautuvat kuvat näyttävät pikkuihmisestä todella suurilta.

Mustikansininen, hunajankeltainen

Myyran_musta__hylkeen_harmaa

Värikkäässä katselukirjassa esitellään eläimiä eri luokittelujen avulla: mitkä eläimet lentävät? Mitkä uivat? Millaista ääntä eläimet pitävät? Mitkä eläimet viihtyvät kylmässä? Ja niin edelleen. Suuret ja selkeät kuvat viehättävät pikkuista eläintieteilijää, joka oppii samalla erilaisia käsitteitä, värejä ja muotoja. Vahvat pahvisivut, jotka kestävät innokkaampaakin lukemista.

Myyrän musta, hylkeen harmaa

Pienen_kirja_aarre__sis__kirjat_Mika_on_keltainen___Mika_tama_on___Missa_nalle_on___Mika_tuo_on__

Sisältää kirjat:
Mikä on keltainen? Mikä tämä on? Missä nalle on? Mikä tuo on?

Ihana pahvirasia sisältää neljä kirjaa, jotka on valmistettu tukevasta pahvista. Kirjojen avulla pikkuihminen kartuttaa sanavarastoaan ja oppii uusia asioita. Kirjojen nostalginen kuvitus ihastuttaa myös aikuista lukijaa.

Pienen kirja-aarre

Varikas_elainatlakseni

Aavikkoketusta vuoheen ja vyötiäisestä gebardiin! Tässä värikylläisessä ja hilpeässä kirjassa tutustumme maailman eläimiin ja maanosiin. Pieni hiiri kuljettaa meidät maailman ympäri tapaamaan eri eläimiä. Jokaisella aukeamalla on pari kysymystä aukeaman kuvista, joihin pikku lukija saa etsiä vastauksen ja näin osallistua enemmän lukutapahtumaan. Tukevat pahvisivut, jotka eivät rypisty innokkaastakaan kuvien tökkimisestä!

Värikäs eläinatlakseni

Kaneli_Omenansiemen_ja_salaisuuksien_saari

Kanelin ystävä Sirppi Siili on kiinnostunut merenelä- vistä, ja sillä on kokoelma merisiilejä. Mutta kokoelmassa on kolmetoista merisiiltä, joten siihen tarvittaisiin äkkiä neljästoista. Kaneli ja Sirppi lähtevät etsimään sitä erään saaren rannoilta, missä sijaitsee salaperäinen majakka… Kirja sisältää yhden tarinan kahteentoista lukuun jaettu- na, jotka sopivat erinomaisesti iltasaduiksi.
Andreas H. Schmachtl (s. 1971) on arvostettu saksalai- nen kuvittaja-kirjailija, joka on kiinnostunut kertomaan etenkin niittyjen pikku otuksista. Suomen televisiossa esitetään animaatiosarjaa, joka perustuu Andreas H. Sch- machtlin Kaneli Omenansiemen -kertomuksiin.

Kaneli Omenansiemen ja salaisuuksien saari

Jojo

Jojo, vilkas pieni koiranpentu, haluaa isona lammaskoiraksi! Mutta nyt se vahtii maataloa. Kaikki ovat peloissaan, sillä lä- hellä on nähty valtava karhu. Mutta Jojoa ei pelota, vaan se lähtee etsimään karhua ja seikkailua. Jojo tapaakin karhun, mutta se on aika erilainen kuin kuviteltiin…

Jojo Pieni koira rohkea kuin karhu

Baletin_tahti

Baletin varastossa tapahtuu kummia. Pieni puunukke on unohtanut, mihin balettiin se kuuluu, eikä kukaan osaa auttaa. Lasikenkä, Värttinä, Hopeajousi ja monet muut merkilliset tavarat kertovat omista baleteistaan, mutta niistä ei löydy roolia puunukelle. Yksinäinen nukke on jo luovuttamassa, mutta sitä odottaa suuri yllätys. 

Roolinsa unohtaneen puunuken tarina on jännittävä, hauska ja hiukan tunteikaskin kuvaus baletin sadunomaisesta maailmasta, jossa kaikki on mahdollista. Puunuken etsiessä omaa paikkaansa tulevat rakastetuimpien balettien tarinat tutuiksi.

Baletin tähti

Pikku_Prinssi

Antoine de Saint-Exupéryn ajaton kertomus on saanut uuden asun; se on uudelleenkerrottu tiiviimmässä muodossa, pienemmillekin lukijoille sopivana.

Silmiä hivelevän kuvituksen on luonut Argentiinassa syntynyt Valeria Docampo. Tässä kirjassa tapaat pikku prinssin, joka on täynnä kysymyksiä ystävyydestä, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta.

Pikku Prinssi

Ottonen_ja_suuri_metsa

Ottonen viettää suurimman osan ajasta sängyn alla pesässään villasukkaan kääriytyneenä. Se on aika arka nallekarhu. Eräänä päivänä Ottonen joutuu vahingossa lennokin kuljettamana ikkunasta ulos ja suureen maailmaan. Siellä Ottonen oppii paljon sekä itsestään ja maailmasta.

Ottonen ja suuri metsä

Sara_ja_Takku

Sara on uusi naapurustossa ja aika yksinäinen, koska äidillä ei ole juurikaan aikaa hänelle. Pihan lapsetkaan eivät halua leikkiä hänen kanssaan. He käskevät Saran painua sinne, mistä hän tulikin. Surullisena Sara istuu huoneessaan ja lukee lempikirjaansa, joka kertoo poneista. Oikea poni on Saran suurin haave. Sääli, että nelijalkainen ystävä ei sovi talon hissiin.
Vai sopisiko sittenkin?

Sara ja Takku – nelitassuinen poni

Sara_ja_Takku

Saran kotitalon pihan lapset joutuvat pieneen selkkaukseen talonmiehen kanssa erään pallon vuoksi… ”Te olette varastaneet minulta jo kylliksi aikaa!” talonmies huutaa. Mitä kummaa hän tarkoittaa? 
Lisäksi talonmiehen hyvä tuulikin näyttää kadonneen. Sara, Takku ja pihan lapset päättävät etsiä varastetun ajan, vaikka eivät oikein tiedäkään, mikä se on.

Sara ja Takku – varastetun ajan tapaus

Sara_ja_Takku_ja_sarkynyt_sydan

Saran äiti makaa sängyssä ja itkee. Sara ja Takku yrittävät piristää äitiä, mutta ei se oikein tahdo onnistua. Mutta naapurin lähettämä kukkakimppu saa äidin ryhdistäytymään. Sara on tyytyväinen. Hetken. Sillä jonkin ajan kuluttua Saran äiti alkaa tapailla miestä, joka ei ole Saran isä! Saran isä on jossain kaukana preerialla…
Sara punoo Takun ja pihan lasten kanssa kaameita juonia mokoman VÄÄRÄN ISÄN pään menoksi

Sara ja Takku ja särkynyt sydän

Tallaisia_ovat_elaimet

Maailmassa on monia ihmeellisiä asioita. Tämän kuvasanakirjan avulla lapsi oppii uusia asioita ja sanoja. Tällaisia ovat eläimet -kirjassa tutustutaan kaikkia lapsia suuresti kiinnostaviin eläimiin. Elävä kuvitus riemastuttaa ja siitä löytyy aina uutta katsottavaa. Kirjojen sivut ovat paksua paperia, joka kestää yhä uusia lukukertoja.

Tällaisia ovat eläimet

Tallaista_on_elama

Maailmassa on monia ihmeellisiä asioita. Tämän kuvasanakirjan avulla lapsi oppii uusia asioita ja sanoja. 
Tällaista on elämä -kirjassa tutkitaan ilmiöitä ja asioita, joihin lapsi törmää arkipäivässään. Elävä kuvitus riemastuttaa ja siitä löytyy aina uutta katsottavaa. Kirjan sivut ovat paksua paperia, joka kestää yhä uusia lukukertoja.

Tällaista on elämä

Oma_kastepaivani

Teos sisältää kasteeseen liittyviä tekstejä ja maalauksia. Sen lisäksi kirjassa on täytettävä osuus, johon vanhemmat voivat kirjoittaa muistiin kastejuhlaan ja lapsen sukuun liittyviä seikkoja. Tilaa löytyy myös valokuville.

Oma kastepäiväni

36_vesivarinappia_ja_sivellin

36 vesivärinappia ja sivellin

Djecon 36 värin vesiväripaletti on herkullinen ja laadukas.
Pakkauksessa on myös sivellin.
Paketin koko 25,5×14,5x2cm

36 vesivärinappia ja sivellin

Puutarhassa_palapeli

Djeco Puutarhassa-palapeli

Palapelissä on 16 palaa, joista rakennetaan palapeli puisen kehyksen sisään.
Suositusikä: +3v
Palapelin koko: 25 x 25 x 1 cm

Puutarhassa-palapeli

Metsassa_palapeli__Forest_

Djeco puinen Metsässä-palapeli!

Palapelissä on 16 puista palaa, joista rakennetaan palapeli puisen kehyksen sisään.
Suositusikä: +3 vuotta
Palapelin koko: 25 x 25 x 1 cm

Metsässä-palapeli (Forest)

Maatila__puinen_palapeli

Djeco puinen Maatila-palapeli


Palapelissä on 16 puista palaa, joista rakennetaan palapeli puisen kehyksen sisään.
Suositusikä: +3v
Palapelin koko: 25 x 25 x 1 cm

Maatila -puinen palapeli

Articulo_Vehicles___kahden_palan_palapeli

Djecon puinen palapeli.

Palapelissä on 16 palaa, joista rakennetaan palapeli puisen kehyksen sisään.

Suositusikä: +3v

Palapelin koko: 25 x 25 x 1 cm

Articulo Vehicles – kahden palan palapeli

Kisu_lammella__palapeli__Puzzlo_Lily_

Djecon puinen palapeli.

Palapelissä on 16 palaa, joista rakennetaan palapeli puisen kehyksen sisään.

Suositusikä: +3v

Palapelin koko: 25 x 25 x 1 cm

Kisu lammella -palapeli (Puzzlo Lily)

Ruoka_odottaa___kahden_palan_palapeleja

Paketissa on yhteensä 10 palapeliä, joissa on kaksi palaa.
Paloja on yhteensä 20kpl.
ikäsuositus 2+

Ruoka odottaa – kahden palan palapelejä

1000_asiaa_luonnosta

Eläinkunnan, kasvikunnan ja kivikunnan edustajia on luokiteltuja kahdenkymmenen eri aihepiirin mukaan. Otsikkoina on muun muassa: Höyheniä, munia ja pesiä,Vuoristossa, Meressä ja Luonnosta ruokaa. Kirjan avulla saa laajan kuvan luonnosta ja sen asukkaista. Kirja virittelee lukijan mielenkiintoa luontoa kohtaa jännittävillä otoksilla siitä. Lopussa on lähdeluettelo, jonka avulla löydät helposti jonkin tietyn yksityiskohdan.

Lapsilla on todella hyvä muisti, ja kiinnostavasti piirretytyksityiskohdat jäävät varmasti mieleen.

1000 asiaa luonnosta

Allistyttavia_ystavyksia

Homeros-kissa hermostuu, kun sen ikiomassa nukkumapai kassa kuorsaa kissalauma, sen ruokakuppi on tyhjennetty ja vieläpä hiekkalaatikko on kakittu täyteen! Mikäpä kissa sellaista menoa sietäisi, ja Homeros päättää etsiä uusia ystäviä, jotka arvostaisivat sitä enemmän! Homeros vie meidät matkalla tutkimaan eläin- ja kasvimaailmaa, ja niissä esiintyviä ”ystävyyssuhteita”. Tutustumme muun muassa kirvan ja muurahaisen, lehmän ja bakteerien, oravan ja pähkinän välisiin suhteisiin. Upea kuvitus ja lyhyt, selkeä teksti tutustuttavat meidät moniin luonnon ihmeisiin. 
Kaikille luonnonystäville kiinnostavaa tietoa!

Ällistyttäviä ystävyksiä

Avuliaat_alpakat_ja_lempeat_laamat

Laama ja alpakka ovat lähisukulaisia, Etelä-Amerikasta kotoisin olevia kamelieläimiä, mutta ne ovat rantautuneet myös Suomeen. Ne ovat saaneet myös mitä erilaisimpia tehtäviä, varsinkin alpakka: se on saanut villan kasvattamisen lisäksi toimia terapiaeläimenä, maisemanhoitajana ja lemmikkinä. Näiden karvaisten kaverien suosiota ei ihmettele ollenkaan, kun katsoo niiden kuvia: sekä laamat että alpakat ovat hyvin ilmeikkäitä ja hauskan näköisiä. 
Tässä kirjassa tutustutaan laamojen ja alpakoiden elämään sekä Etelä-Amerikassa että koto-Suomessa. 
Runsas nelivärikuvitus.

Avuliaat alpakat ja lempeät laamat

Elaimet_puuhissaan

Eläimet puuhissaan kertoo erilaisista eläimistä ympäri maailmaa, mutta hieman epätyypillisellä tavalla. Kirjan teksti muodostuu sekä kuvista ja sanoista, ja lukijan tehtävänä on arvata kuvan merkitys lauseessa. Kirjan lopussa on kuvasanasto varmistamaan kuvan merkitys. Kirja on tarkoitettu luettavaksi joko vanhempien kanssa niin, että lapsi arvaa kuvan merkityksen, tai jo hieman itse lukeva lapsi lukee kirjaa itsenäisesti. Kirja innostaa lasta lukemisen oppimisessa ja avaa lukemisen merkitystä niille, jotka eivät vielä ole harjoitelleet lukemista.

Eläimet puuhissaan

Lapsen_oma_elainkirja

Tässä värikkäässä eläinkirjassa tutustutaan suomalaisiin eläimiin; pääosassa on nisäkkäät ja linnut, mutta myös matelijoita ja hyönteisiä on mukana. Kirjassa on runsaasti valokuvia, jotka herättävät pikku lukijan innostuksen ja kiinnostuksen eläimiin. Lyhyessä tekstissä kerrotaan perustietoja eläimestä ja hauskoja yksityiskohtia.
Tämä kirja sopii mainiosti katselukirjaksi tai jo lukea osaavan lapsen ensimmäiseksi omaksi tietokirjaksi.
Kirja on julkaistu myös viroksi, ja oli Virossa julkaisuvuonnaan myydyin lasten tietokirja!

Lapsen oma eläinkirja

Kuinka_auto_rakennetaan

Kaikissa kertomuksissa ei tarvitse olla prinsessoja, prinsseja ja tultasyökseviä lohikäärmeitä! Joskus kiinnostava tarina saadaan aikaiseksi varpusesta, sammakosta ja kätevästä rotasta, jotka rakentavat autoa!
Arttu ja Ville päättävät rakentaa auton! No, se ei ihan yksinkertaista ole, mutta ystävien avulla ja sitkeydellä ja päättäväisyydellä he onnistuvat!
Hauskan tarinan edetessä käydään auton rakenne ja toiminta perusteellisesti läpi, sanoin ja kuvin.
Kirjan luettua voisi alkaa vaikka suunnitella oman auton  rakentamista… tai ainakin tietää tosi hyvin, mitä se vaatisi!Uuden tietokirjasarjan aloitus, jossa mukana hauska kertomus.

Kuinka auto rakennetaan

Kuinka_moottoripyora_rakennetaan

Arttu ja Ville kavereineen ovat taas tarttumassa kunnianhimoiseen projektiin: he aikovat rakentaa moottoripyörän! Alusta alkaen!
Rakennusprosessissa käydään läpi kaikki moottoripyörön osat ja niiden tarkoitus. Kirjan luettuasi sinäkin osaat rakentaa moottoripyörän, mutta kysythän ensin luvan vanhemmiltasi!

Seepiansävyinen verstaskuvitus!

Kuinka moottoripyörä rakennetaan

9789522306197

Mahtava tietoteos, jonka mukana matkataan maailman ympäri. Kirjassa vieraillaan siellä, missä kamelikaravaani vaeltaa ja hiekka tuulessa pölyää; siellä, missä viidakon kosteassa hämärässä silmät vaanivat ja apinat huutelevat; siellä, missä rauniot rapistuvat ja maakerrostumat kasautuvat peittävät alleen palatsin kerran niin kalliin; siellä missä aallot pyyhkivät väsymättä rantaa ja neidot ruukuissa vettä kantaa varpaiden alla kuumaa santaa; siellä, missä ennen lehmät laidunsivat mutta nyt luotijunat kiitävät… 

Kartasto kuvineen saa mielikuvituksen lentämään, miettimään maailmaa kuvien takana ja tekemään seikkailuretkiä niin ajassa kuin paikassa samalla oppien maista ja maanosista.

Lapsen oma kuva-atlas

Varikas_luonto

Oletko koskaan pysähtynyt katsomaan, millainen värien kirjo luonnossa vallitsee? Entä oletko miettinyt, miltä maistuisi vihreä, keltainen, sininen tai vaaleanpunainen?
Mitä kaikkea punaista on luonnossa? Vesimelonin sisus? Sinistä? Kuningaskalastajan sulat? Mustaa? Seepran raidat?
Tämä kirja vie meidät kasvien, eläinten, luonnonelementtien ja värien maailmaan. Antaa tietoa, inspiroi, auttaa näkemaan tarkemmin.

Värikäs luonto

Avaruus___tarrakirja_yli_250_tarraa

Tämä kirja on täynnä hurmaavaa tietoa ja hauskoja tarroja. Tutustumme öiseen taivaaseen, avaruuteen tehtäviin tutkimusmatkoihin, tapaamme astronautteja ja laukaisemme avaruusraketin! Tämä tarrakirja antaa perustietoja avaruudesta ja ihmisen yrityksistä luodata sen äärettömyyksiä. Jokaiselle avaruudesta kiinnostuneelle tähtitieteilijän alulle! Mukana yli 250 avaruustarraa.

Avaruus – tarrakirja yli 250 tarraa

Hevoset_ja_ponit__Puuhakirja

Tässä kirjassa on rutkasti sivuja ja paljon puuhaa: etsi eroavaisuuksia, selvitä sokkeloita, ratko ristikoita ja pohdi pulmia.Kaikki tehtävät liittyvät hevosiin ja poneihin, joten hevoshullusta puuhat tuntuvat kaksinverroin kiinnostavimmilta.

Tehtävät kehittävät hoksottomia ja pitävät mielen virkeänä. Tehtäviä riittää moniksi päiviksi! Ihahaa!

Kirjan lopussa ratkaisut kaikkiin tehtäviin.

Hevoset ja ponit. Puuhakirja

Jalkapallo_tarrakirja

Vapaapotkuja, rangaistuslaukauksia, jännittäviä kisoja ja turnausvoittoja – tässä kirjassa lukija päättää, kuka voittaa pelin! Harjoitukset, pelit ja jälkipelit pukuhuoneessa ja katsomossa rakentuvat tarroilla, peliasutkin voi valita ja värittää itse. Suositun tarrakirjasarjan uusi vauhdikas osa. Yli 300 tarraa!

Jalkapallo-tarrakirja

Karhu_ja_Kettu__Tarrakirja

Karhu ja Kettu, parhaat kaverukset, lähtevät etsimään talvea, sillä Karhu haluaisi pilkkiä! 
Matkalla ystävykset tapaavat muun muassa jäniksen, oravan ja siilin, jotka yksi kerrallaan liittyvät eläinporukkaan. Lopulta pohjoiseen saapuu aikamoinen seurue. Samalla kun seurataan Karhun ja Ketun seikkailua, tutustutaan Suomen luontoon ja vuodenaikoihin.Nyt sisäkannessa mukana englanninkielinen tiivistelmä, niin että kirja sopii vaikka matkamuistoksi Suomesta, tuhansien karhujen… ei kun järvien maasta!Ulla Sainion värikylläinen ja heleä kuvitus ihastuttaa niin isoja ja pieniä. Yli 300 tarraa.

Karhu ja kettu -tarrakirja

Kissat_tarrakirja

Jonna Markkulan persoonallinen kuvitustyyli ilahduttaa tällä kertaa kaikkia kissoista kiinnostuneita, sillä tämä tarrakirja on pullollaanihastuttavia karvakeriä eri kokoisina, eri ikäisinä, eri värisinä,
eri rotuisina, eri puuhissa Myös kotikissojen sukulaiset esittäytyvät sivuilla.
Hauska kertomus viihdyttää, mutta samalla touhukas tarrailija saa myös tietoja kissamaailmasta.

Kissat tarrakirja

Lapsen_oma_luontopuuhakirja

Tässä puuhakirjassa tutustumme monipuolisesti luontoon. Tutustumme eri eläinlajeihin, säätyyppeihin, tarkkailemme lintujen käytöstä, vertailemme eri metsätyyppejä ja tutkimme eläinten jättämiä merkkejä. Kaiken tämän teemme hauskojen puuhatehtävien avulla: tule sinäkin tutustumaan monimuotiseen luontoon! (Kirjan lopussa on ratkaisut tehtäviin.) Mukana runsaasti luontotarroja.

Lapsen oma luontopuuhakirja

Panda_tarrakirja

Tässä kirjassa tutustumme pandoihin ja niiden elintapoihin ja elinympäristöön. Pandojen koti on Kiinassa, missä elää myös monia muita meille vieraampia eläimiä, kuten jakki ja lumiapina. Tapaamme myös pandojen karhusukulaisia. Pandat ovat myös eläinpuistojen suosikkeja sekä luonnonsuojelun symboleja.
Tämä kirja on kaikille pandoista ja eläimistä kiinnostuneille oikea aarre; huvia ja hyötyä sopivassa suhteessa!

Panda tarrakirja

Suuri_sokkelokirja_2__Karttasokkeloita

Sokkelokirjojen aatelia! Labyrinteissä ajellaan moottoripyörällä halki Euroopan, osallistutaan pyöräkilpaan Intiassa, etsitään jäätelökahvilaa Venetsiassa, mutta myös kerätään mineraalinäytteistä Kuussa, ajetaan takaa kultalastin ryöstäjiä Villissä lännessä ja etsitään ulospääsyä faraon haudasta. Huikeita seikkailuja sivujen täydeltä! Samalla kun labyrinttien ratkoja seikkailee pitkin ja poikin maailmaa, hän oppii kaikenlaista. Upea nelivärikuvitus. 

Sokkelot vaikeutuvat loppua kohti ja pitävät näin mielenkiinnon yllä. Kaikkein sokkeloiden ratkaisut kirjan lopussa.

Suuri sokkelokirja 2. Karttasokkeloita

9789522306067

Samalla kun selvittelet kiemuraisia sokkeloita, tutustut maapallon eri kolkkiin: kuljet Barcelonan kujilla, tapaat pandoja kiinalaisessa eläinpuistossa, kiipeilet Andeilla ja teet ostoksia marokkolaisella torilla. Sokkelot vaikeutuvat tehtävä tehtävältä, joten sokkeloihin ei kyllästy – varsinkin kun värikylläinen kuvitus on siitä parhaimmasta päästä!

Suuri sokkelokirja 3

9789522305008

Vilskettä ja vilinää -sarjan neljäs osa Maalla ja merellä kuvaa erilaisia menopelejä ja niitä ohjaavia hilpeitä eläimiä. Aukea- milla kiidetään tyrskyillä mitä erilaisimmilla vekottimilla, tou- hutaan lentokentällä ja työskennellään pellolla pienellä punai- sella traktorilla ja suurella vihreällä leikkuupuimurilla. Kuten muissakin osissa, mukana on etsi ja löydä -tehtävien lisäksi väritystehtäviä ja tarra-aukeamia. Kaikki aukeamat loistavat värikästä ja iloista tunnelmaa.

Vilskettä ja vilinää

Vilsketta_ja_vilinaa_Kaupungissa___tarra__ja_puuhakirja

Tämä puuha- ja tarrakirja on täynnä vauhtia ja väriä! Tehtävänä on etsiä aukeamalta tietty määrä esineitä, esim. tikapuita, polkupyöriä, taskurapuja, värittää kuvia sekä täydentää kuva-aukeama tarroilla. Tehtävien ratkaisut löytyvät kirjan lopusta. 
Kaupungissa-kirjassa vieraillaan erilaisissa kaupunkimaisemissa, kuten rautatieasemalla, tietyömaalla, puistossa, markkinoilla… maisemat ovat täynnä hauskoja kaupunkilaiseläimiä puuhissaan.

Vilskettä ja vilinää Kaupungissa : tarra- ja puuhakirja

9789522305336

Iloisen värikäs puuhasarja on päässyt jo viidenteen osaansa, jossa vietetään lomaa. Ja mikäs sen hauskempaa! Mitä kaikkea lomalla voi tehdä? No esimerkiksi käydä eräretkellä, meren rannalla, laskettelemassa, huvipuistossa tai sitten puuhailla Vilskettä ja vilinää kirjan parissa ja käydä kirjan avulla niissä kaikissa. Tuttuun tapaan kirja sisältää paljon puuhaa, joka kehittää lapsen havainnointikykyä ja myös laskutaitoja. Ja tietysti väritettävää ja tarra-arkin! Vilskettä ja vilinää -sarjaa luo italialainen Eleonora Barsotti seuranaan papukaija Frida.

Vilskettä ja vilinää lomalla